tiistai 24. kesäkuuta 2014

Sataa sataa ropisee

Niin se tekee, mutta eipä haittaa. Loma on lomaa sateellakin. Niin ja silloin ei voi väistellä myöskään paikkojen raivausta. Muuton myötä olen jo hetken ennättänyt tuskailla jättimäistä lankavarastoani, jonka joudun sovittamaan pienempään ja kapeampaan kaappiin. Niinpä puikkasin tuonne kotikirppikselle hurjan suuren määrän lankaa.


Menkäähän siis penkomaan pois, jotta mahdun lankoineni vielä uuteenkin kotiin:)

Pennut myös kasvavat nätisti. Pipsa-pikkuinenkin ylitti tänään maagisen 200g rajan reilusti. Nyt kahden viikon ikään ehdittyään pennun ovat nelinkertaistaneet syntymäpainonsa. Siitä voikin olla iloinen kerrassaan. Toki pennut olivat pieniä jo syntymäpainoltaankin. Niin ainakin arvelen sillä mitä olen kuulostellut niin järjestäen isompia pentuja tuntuu muiden emoille syntyneen. Mutta ehkäpä Helmi sai pentuja oman kokonsa mukaan. Punnitsin emonkin tänään ja 3.1kg näytti vaaka. Ennen odotusta lukemat olivat 2.7kg, joten ihan hyvä näin. Pitää yrittää ottaa murusista 2viikon kuvat jos vain onnistuu mitenkään emoa häiritsemättä.

Oikein ihanaista viikon alkua kaikille, jatketaan kesästä nauttimista, satoi tai paistoi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.