torstai 29. toukokuuta 2014

Haikeaa

Monenlaista on Taigalla tapahtunut. Taigan pesue on muuttanut majansa kaupunkiin, mutta Taigalla sitä edelleen elellään. Mihinkäs sitä hyvää pesäkolon nimeä muuttamaan. Siis minä, Miehekäs, Neiti Nökö ja Kuopus Kepponen sekä tietysti Esikko siellä omillaan, mutta vierailevana tähtenä aina joka toinen viikonloppu. 

Yksi on kuitenkin meidän joukostamme poissa. Heti kohta muuttomme jälkeen meni Emppu-herra huonokuntoisemmaksi kuin aikoihin ja löysin muutamia patteja eri puolilta kehoakin. Vaikutti myös hieman kivuliaalta. Oli siis tehtävä surullinen päätös ja päästettävä urhea ukko taivaan kotiin eilen. Itkua on riittänyt ja riittää, mutta tiedän tämän olleen ainoa oikea päätös. Voimme myös olla iloisia, että poika sai elää pitkän ja energisen elämän touhuten kaikkea sitä mitä kissa voi toivoa. 

Elämän kiertokulkuahan on sitten se, että kohta täällä on kuitenkin syntymän ihmekin sillä Helmihän saa pentunsa tuossa kutakuinkin 6.-11.6. välillä. 

Neito alkaakin olla melkoisen muhkea jo


Hiukan jo alkaa tyttöstä väsyttämäänkin. Syö kuitenkin hyvin ja on ihan aktiivinen.

Pikku hiljaa varmaankin täytyy pesälaatikkoa ryhtyä kuntoon laittamaan ja hankkimaan korviketta ja tuttipulloja varalle jos sattuisimme avuksi ruokkimisessa joutumaan. Luotan kuitenkin siihen, että Helmi itse selviää oikein hyvin.

Omat opiskeluni toivottavasti saan päätökseen ennen juhannusta ja siitä sitten loman viettoon suoraan.

Huikeaa on huomata, että kesähän on jo tullut. Huh-mihin on kaikki aika huvennut. Olen tainnut olla turhankin kiireinen viime ajat. 

Dippilaarilla on vielä tämän päivän -2e ale! Käykäähän alea hyödyntämässä.

5 kommenttia:

  1. Iso osanotto hali <3 Ihana että Helmi saa kissavauvoja <3 Tv: Kirsi Nikkinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kirsi:) Se on tätä elämää, parempi pojalle niin. Helmin vauvaa/vauvoja me kaikki innolla jo odotamme ja ainakin pari uutta kotiakin heitä odottaa innoissaan.

      Poista
  2. Isoja muutoksia teidän perheessä meneillään! Iloisia ja surullisia, mutt a toivottavasti iloisia kuitenkin enemmän.

    VastaaPoista
  3. Siis mitä ihmettä! Kaupunkiin? Mihin kaupunkiin? Mä olen ihan äimänä! Miten kaikki Taigan eläimet sopeutuu kaupunkielämään?
    Osanotto Empun poismenosta. Se oli kyll niin persoonallinen kissa. Noh, parempi näin.

    VastaaPoista
  4. Halaus Sinulle täältä Pohjanmaaltakin! Varmasti oli okea päätös Empun kohdalla vaikka varmasti suru vie oman aiknsa. Empun paikkaa ei toinen kissa voi täyttää ja silti Emppu olisi varmaan iloinen kun tietäisi että uudet kissa-vauvat saavat syntyä tuttuun ja turvalliseen kotiinsa.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.