sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Nenä oppikirjassa

Heissun kaikille!

Melkein kuten otsikko kertoo. Erikoisammattitutkintoni lähenee loppuaan ja tosiaan lähellä ovat enää neljä kappaletta näyttöjä ja niiden suunnitelmat sun muut kirjalliset hommat. Olenkin siis viettänyt kaiken mahdollisen liikenevän ajan nenä kiinni mapissa tai läppärissä. 



Tämä luonnollisesti vie aikaa täällä blogissa kirjoittelulta ja siitä pahoittelut teille lukijani. Enköhän kuitenkin ainakin silloin tällöin tännekin kuulumisia vilauta, mutta entistä hieman harvempaan tahtiin nyt ainakin tämän kevään ja sitten helpottaa, joten hetken se vain kestää.

Jännitystä elämässä on nyt myös hieman Helmi-neidinkin osalta. Helmihän siis täysin suunnitellusti kävi treffaamassa veljeni Pekka-hurmuria ja nyt onnistuneen treffailun jälkeen jännäämme tuloksia. Kaksi viikkoa vasta täynnä jännäilyä, joten vielä ei tuloksista ole tietoa.

Neiti itse on oma itsensä, ehkä hieman seurallisempi kuin tavallisesti ja jotenkin tuollainen pörröisempi, en tiedä.


Itse tarkkailun kohde ottaa hyvin lungisti. On tässäkin valloittanut minun sänkyni, jonka aamulla unohdin peittää päiväpeitteellä. Minä sitten illalla puhaltelen karvoja tyynystäni nukkumaan mennessäni, plääh!


Siinä se murunen tyypillisellä kerällään nukkuu


Ja tässä taitaa tuumia, että "Häivytkös siitä..." :)

Tiiviin opiskelun, normaalin perhe-elämän, palkkatyön ja jännäilyn ohessa saan siis vain tyytyä ihailemaan näitä lasin takaa. En ala ollenkaan.


No, olen itselleni luvannut, että pienet määrät neuloskelua eivät ole kiellettyjä jos vain näytöt etenevät suunnitellusti.

Ihanaa melkein keväistä viikkoa sinulle lukija-kulta.

9 kommenttia:

  1. Meilläkin yksi kissa menee AINA nukkumaan miehen tyynylle - sen meidän perheen ainoan kissa-allergisen ja astmaatikon :D Jännää odotusta ja mukavia opiskeluhetkiä!

    VastaaPoista
  2. Näinhän nuo suloiset rontit usein tekevät, hihii! Kiitos, koitetaan tsempata ja kestää:)

    VastaaPoista
  3. Vai on neulepaasto siellä meneillään! Sormet varmaan syyhyää ja on kiva saada opinnot valmiiksi kun palkaksi saa taas neuloa mielin määrin ;-)
    Helmi on noon söpönen. Jännittävää, tuleekohan sieltä sitten minihelmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin se on. En kyllä vähään aikaan aio opiskella kyllä yhtään mitään ja keskityn vain normaaliarkeen. Meistäkin on tosi jännittävää tämä odottelu, mutta eihän sitä vaikka ei olisi ollenkaan tärpännyt. Katsellaan rauhassa:)

      Poista
  4. Voi pikkuista Helmiä, ihanko siitä meinaa äiti tulla. Lykkyä tykö siihenkin mutta sulle ihan erityisesti tsemppiä kevääseen ja menestystä näytöissä yms. mitä eteen tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teimme tosiaan tämän ratkaisun kun tuo tyttönen on noita tyttöjen kausiaan mourunnut jo niin useaan kertaan viimeisen vuoden aikana. Joten jos nyt tärppäsi niin voipi olla, että sitten vain leikataan neitonen sen jälkeen, mutta katsotaan. Tsemppiä tässä tosiaan kaivataan, tänäänkin aamukymmenestä iltaviiteen naputellut.

      Poista
  5. Tsemppiä opiskeluun! Sama tilanne, siihen se aika kuluu. Ja nytkin täällä vaan notkut... nolottais, ellen tietäisi ;) että näin siinä aina käy: kun pitkään on pois, on niin paljon luettavaa että siinä vierähtää tovi...

    VastaaPoista
  6. Jo sulla on hommia vuorokauden kaikkien tuntien minuuteille!!!
    Intoa puhkuvat tsemppihalit täältä ♥

    VastaaPoista
  7. On sulla hirveästi hommia. Toivottavasti vähän ehdit kutomaankin. jos löydän jostain kaupan, mistä saa lisätunteja, otan sullekin. Tsemppiä ja jaksuja!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.