Syksyn tuoksut

Vaikuttaisi ihan siltä, että syksy on lopullisesti saapunut. Flunssa nimittäin saapui myös, Esikko on surkeana aloittanut potemisen ja pitää siitä suurta numeroa myös! On vaikeaa olla hymyilemättä, kun sohvanpohjalta (jonne potilasvuode on rakennettu) kuuluu tasaisin väliajoin: Aijai, voivoi minua! Minullakin on kurkku hitusen karhean tuntuinen, toivottavasti en itse sairastu, ensi viikon kalenteri on niin täyteen buukattu, ettei toivoakaan poissaolosta ole.

Piha odottelee haravoimista, Neiti Nökö sitä jo onkin harrastanut vaan oli menettää hermonsa koiruuden kanssa sillä heti kun muhkea kasa jonnekin aikaansaatiin, oli koira sen möyrinyt ja levittänyt hetkessä.

Perjantain vietinkin sitten näin mukavissa maisemissa, ihan töiden puolesta:

Paikkahan on Nuuksion Kaitalampi, kuntoilua maastossa ja herkullista nuotiolla keitettyä lohisoppaa ja makkaraa paistettuna. Kaiken kruunasi nuotiokaffet.

Tuossa laiturin kupeessa harrastin perunateatteria pääkokin keskittyessä sopan aloituksessa muilta osin. Vastapäisellä rannalla naturellirouvat pulahtelivat lampeen. Hiukan kyllä hymyilytti, mutta mikään ei kyllä voita ulkona tehdyn ruoan makua, ah!

Vielä muistutan ARVONNASTA tuolla alempana, kuun loppuun asti ennättää osallistua. Kiitos vielä kaikille sinne kommentoineille!

Kuin sieniä sateella

Tämmöisiä kasvaa vaahteran rungolla, tunnistaakos kukaan, ovatko ollenkaan syötäviä?

Toisenlaisia sieniä putkahtikin sitten hiukan toisaalta:

Ja tämmöisiä..

sekä vielä tällaistakin lajiketta..

Tuntemattomia kyllä nämäkin lajikkeet, joten tuskin kuitenkaan ihan sieniä nämä vaikka samaan tapaan lisääntyvätkin:)

Viikko on alkanut takkuilevan netin kanssa, onneksi on sentään ei ihan niin takkuileva mokkula hätävaraksi. Täällä maalla netti pätkii tuon tuostakin ja mokkula hankittiin reissuille ja pätkimisten akuuttivaraksi. Kokeilen siis ensimmäistä kertaan sen kautta blogata. Soneraa ei käy kyllä kiittäminen sillä tuo pätkiminen alkaa aina neljän viiden jälkeen - siis tuolla normaali laajakaistalla. Osaako kukaan sanoa mistä moinen voi johtua? Ei ole mukavaa maksaa kohtuullista summaa nettiyhteydestä, joka toimii kun jaksaa ja muistaa.

Sataa sataa, ropisee..

Ulkona on todellakin jo varsin syksyinen ilma, vaan eipä haittaa - jää enemmän aikaa kaikenlaiselle mukavalle sisätouhulle, kuten nyt vaikkapa värjäykselle:

Alla neljän vyyhdin verran Tinttamarellin Life Style merinoa

Tässä alla on niin ikään taidonnäytteeni tai oikeammin kai sen puute. Tämä oli kyllä alunperin vihreä vaan aika pian hoiviini joutumisen jälkeen muutti oudosti väriään. Mutta koska kuivui näin kauniiksi, en ole hennonut poiskaan heittää ja hienosti käy kuivakukkasesta, eikös?

Ja mikä parasta, tämä kaveri pärjää hyvin kesät talvet tuolla kylmällä verannallamme.

Tänään on tullut ahkeroitua kotona siivouksen ja pyykkihuollon parissa ja hyvä niin, ainahan tuota riittää.

Muistuttelen vielä ARVONNASTA tuolla alempana.

Oikein leppoisaa viikonloppua kaikille.

Maanantai-ilta takamailla

Istun naputtamassa muistiota koneella työhuoneessa. Viereisestä keittiöstä kuuluu Esikon kohtelias ääni:

”Menikö äiti sinun päiväsi hyvin?” ”Oliko sinulla mukava työpäivä?” Jostakin kaukaisuudesta kuulen kellon kilkatusta.

Katsahdan keittiön ovelle ja näen, että siellä seisoo Esikko pitkää avaamatonta kääretorttupakettia kainaloonsa piilotellen. Enkä malta olla kysymättä rontilta: ”Yritätkö harhauttaa minua kohteliaisuudella, kun taluttelet sitä torttua siinä?” Vastaus kysymykseeni kuului: ”Enpäs tietenkään, minähän syön sen. ” Meni siis omaan ansaansa ja syö nyt palkinnoksi saamaansa jättipalaa kääretorttua, loput pelastin Miehekkään iltakahville. Minähän en mitään makeita syöpöttele, nih!

Asiasta viidenteenkymmenenteen. Saatoin ehkä tilata ohjeen, Helmin ja ehkä saatoin kenties myös tilata siihen langat, sitä ihanaista hamppua. Pahinta oli kuitenkin se, että tilasin myös muutaman muun vyyhdin. Voi poloista neulojaa, ei minkäänlaista itsehillintää. Menen istumaan Esikon häpeäportaalle, mutta kukas minut sieltä tulee laskemaan sitten pois?

Tunnustan..

..saaneeni jälleen mieltä lämmittävän tunnustuksen, Kesän Lapselta, nöyrimmät kiitokseni. Annan tämän eteenpäin teille kaikille ihanille lukijoilleni.

Mutta siis – niitä tunnustuksia piti tehdä, sen seitsemää sorttia.

Öh ja köh..

1. Olen kuuden lapsen äiti, joista 3 sain pitää.

2. Esikoiseni on kehitysvammainen poika

3. Puolisoni puolestaan maanviljelijä

4. Kaksi vuotta sitten vaihdoin 3 kertaa työpaikkaa, joista viimeisen kohdalla vaihdoin vielä uskaliaasti alaakin. Onnekas minä.

5. Omistan n. 58 kiloa lankaa ja kymmeniä kiloja kankaita

6. Elän monesti vaiston varassa eivätkä selittämättömät asiat ole minulle pelottavia

7. Suurin unelmani juuri nyt olisi olla kauniilla järvenrantamökillä, seuranani minä, sopivasti neulottavaa ja ruokaa. Pullo hyvää viiniäkin voisi olla paikallaan, ainakin kahvia kiitos. Palaisin viikon päästä virkistyneenä.

Muistutus vielä: kurkatkaahan täältä ARVONTA!

Nyt taidan mennä tuulettelemaan kotia ja kirveleviä silmiäni. Neiti Nökö teki juuri lettuja, joista suurin osa päätyi Esikon kupuun.

Kupponen kuumaa ja herkuttelua

Sunnuntait ovat niitä laiskanletkeitä päiviä minulle, jolloin kieltäydyn kerrassaan sinkoilemasta minnekään ellei ole lähes elämästä ja kuolemasta kysymys. Minimissäänkin sinkoilun aiheen on oltava itseäni miellyttävä. Itsekästä, eikös vaan, mutta ainakin oma arkeni niin kotona kuin työssäkin on niin muiden auttamiseen ja "palvelemiseen" sidottua, että yksi päivä viikosta itsekkyydelle ei varmaankaan ole liikaa.

Istuskelin siis höyryävän kahvikupillisen äärellä ja kieputtelin tuoreet väriherkut vyyhdeille. Oli niin laidasta laitaan värejä, ettei tarvinnut edes suklaata kahvin kaveriksi. Visuaalinen herkuttelu riitti tällä kertaa.

Ja koska aivoni juuri nyt lyövät jo lähes tyhjää värien suhteen ja itse herkästi keittelee aina niitä samoja keitoksia, niin auttakaahan vähän: kertokaapa ja ehdotelkaa mukavia väriyhdistelmiä taikka vain solideja versioita. Tähän on hyvä samalla yhdistää ihan ihkaensimmäinen blogiarvontakin. Arvon ihan satunnaisotannalla ehdottajien joukosta voittajan, joka saa palkinnokseen tämän kirkkaanlimesolidin sukkavyyhdin:

Aikaa osallistua on syyskuun loppuun asti. Ja muistattehan keksiä itsellenne nimimerkin tunnistamisen helpottamikseksi. Onnea matkaan!

Elämän makua

Tänään heräsin noin 6.50 Miehekkään kysymykseen: ”Mihin aikaan aioitkaan lähteä?”

Vastasin hänelle, etten nyt ajatellut ihan vielä nousta, että vasta klo 11.00 alkaisi terapia (siis Esikon, hih!). Toinen vielä intti, etteikö terapia ollut lauantaina eikä perjantaina? Jestas, silloin taisivat hiukseni täpsähtää pystyyn, kun tajusin, että olen nukkunut hiukan liikaa ja että olen raukka ihan sekaisin päivistä. Olin kuulemma aamulla kyllä näpännyt herätyksen kiinni, mutta sitä tarkastaessani se oli laitettu soittamaan uudelleen 8.05. Mikä ihmeen aika tuo sitten oli? No, onneksi minulla on liukuva työaika eikä siis hätää – rauhassa aamukahvit nassuun ja silmät kunnolla auki.

Onneksi loppupäivä sujuikin ihan normaaliin tapaansa. Ja ihan kuin tasapainon vuoksi lähdin sitten poiskin hiukan aikaisemmin. Tällaisina päivinä ei kannata satsata mihinkään kovin suureellisiin kuvioihin. Sitä voi lämmitellä väripadan ja värjäillä eksoottisia/pähkähulluja väriyhdistelmiä eli Harakirejä kuten eräs neuloja tässä taannoin nasevasti nimesi.

Värjäysten lisäksi sitä voi ihastella Esikon tekemää hienoa seinäkelloa, kuunnella Neiti Nökön pulinoita ja miettiä miksi Esikko ilmoitti, että hänet voisi viedä talvella Tammisaareen hienoon hotelliin?

Tämä äiti taitaa nyt lähteä oikaisemaan itsensä sohvalle, katsotaanpa kuinka kauan kestää ennen kuin joku kysyy miksi olen pitkälläni. Jostakin syystä Miehekkäältä ei koskaan tuota kysytä, sohvien mieheltä.

Väripadasta nousseita

Väripatani on jälleen kuplinut ja tuloksena neljä iloista vyyhtiä.

Vasemmanpuoleisin on normaalia ohutta sukkalankasekoitetta 75/25 100g/420m ja oikeanpuoleisin merinosilkkiä.

Tässä taas nämä toiset namit. Punainen taas merinosilkkiä ja kirjava ohutta sukkasekoitetta.

Värisormea kutkuttaisi keitellä taas lisääkin, mutta pitääpä hillitä itsensä taas hetken aikaa.

Eilen taas kokoonnuimme Länskäreiden tapaamiseen pitkästä aikaa. Olipa rentouttavaa, kiitos kaikille. Kesä ainakin taisi olla välissä, ettei neulojia paikallisissa kahviloissa juuri nähty, mutta jos se tästä taas käynnistyisi kesäkiireiden jäljiltä. Kaikki Länsi-Uudenmaan neulojat, käykäähän ihmeessä tuolla blogissa kurkkaamassa seuraavan tapaamisen aika ja paikka ja tulkaa rohkeasti mukaan. Kokoonnumme kerran kuussa, vuorokerroin Lohjalla ja Nummelassa.

Upeita syyspäiviä, nautitaan niistä.

Arki nielaisi bloggarin

Juu, näin siinä on tainnut käydä. Pää kolmantena jalkana on ryntäilty joka suuntaan eikä kotona jaksa juuri muuta kuin pakolliset tehdä. Perjantaina ja eilen menin todella aikaisin nukkumaan ja silti olisin varmaan ollut juurikin samannäköinen kuin Kosti tässä alla

Käsityöt ovat olleet tästä johtuen hiukan toisenlaisia kuin yleensä ja niitä onkin vuorostaan tehnyt Miehekäs.

Kalusto on työtoveriltani ja rakkaalta ystävältäni. Ei rontti huolinut mitään korvausta. Mieheke siveli pintaan ruskeaa puuöljyä ja ovat taas kuin uudet. Entiset paksuista tukeista tehdyt olivat aivan kaatopaikkakuntoon kerenneet eikä niitä kannattanut enää kuntoon laittaa. Näillä pärjätään taas ainakin muutama vuosi.

Pihakeinu tuli sijoitettua suuren vihreän vaahteran juureen ja linturyökälekin on näemmä ennättänyt jo päälle kakkia. Kuvausreissustani tuli hauska sillä Valtsu se heti puskasta kaveriksi ennätti. Puskemisesta ei ollut tulla loppua ollenkaan.

Vaan antoihan tuo vielä viimeisenkin kuvan sentään ottaa. Kun nyt vauhtiin päästiin niin aloitettiin käsittelemään kuistejakin tuolla mainiolla öljyllä.

Niin se on tosiaan syksy tullut, pelargonia vielä sentään sinnittelee - kylmästä huolimatta.

Kutimetkin sentään kyllä vielä kilkkaavat, tosin verkkaiseen tahtiin juuri nyt ja ainoastaan ajanpuutteen vuoksi. Siksi olikin pitkästä aikaa mukava laittaa väripata porisemaan, mutta niistä sitten taas ensi kerralla.

Nyt on mukava mennä sytyttämään kynttilä ja lämmitellä grilli vielä kesän viimeisen kerran?