sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ilon läikkiä


Kyllä, olen vielä elävien kirjoissa, mutta juuri ja juuri. Ihan liikaa tekemistä ja liiaksi pitäisi revetä kaikkialle. Mutta jotain pientä näperrän silti koko ajan, aina hetken kerrallaan. Tuossa kuvassa näkyy tuo ihananihana tonttukortti, sain sen ja kauniin vihreän kirjanmerkin KristiinaS:ltä . Kristiina on varmaan kesällä saaressa nuo hellyttävät kuvannut, ihana kortti. Ja kirjanmerkki on jo kiltisti kirjan välissä, jonne kuuluukin. Yllätit Kristiina minut täysin, kiitos kaunein sinulle.

Tuossa kuvassa on myös jotain sellaista, jota olen luvannut tämän vuoden puolella tehdä, siis sen neuleen itselleni. Ylhäältä alas mennään - saumattomasti. Toivottavasti valmistuu vielä ennen vuoden loppua. Niin ja onhan tuossa nyt myös noita keskeneräisiä heijastinrossejakin.

 Olen yrittänyt voimaantua tässä viikonlopun aikana, jotta jaksaisin vielä tuon maanantain töissä pakertaa ja sitten jään loppuviikoksi vapaille. Tunnustan kyllä, että tulee tarpeeseen.

Lunta meilläkin riittää - katsokaas vaikka!

Lämpöä sunnuntaihinne!

12 kommenttia:

  1. Lumesta saadaan nauttia meilläkin. Maisemat on niin ihanan kauniit lumisena. Kauniit ovat myös edellisen kirjoituksen sukat!
    Voimia maanantain rutistukseen ja lämpöistä joulunaikaa sinulle sekä perheellesi ;O)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun sain yllätettyä ja ehkä pikkusen piristettyä sua. Nyt lähetän sulle paljon jaksamismolekyylejä ja ilopillereitä.

    VastaaPoista
  3. Kesän Lapsi: Todella, harvoin näin kauniita talvimaisemia saa ihastella. Lämpöä myös teidän jouluunne, ihania saippuoita olit tehnyt!

    VastaaPoista
  4. KristiinaS: Piristystä todellakin tuli sillä suupielet kiipesivät korviin välittömästi, kiitos molekyyleistä ja pillereistä. Roppakaupalla lämpöistä voimaa myös sinne suuntaan:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Zelda vierailusta blogissani.
    Ihanat karvakuonot sivupalkissa ♥

    Leppoisaa sunnuntai iltaa ja adventtia!
    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  6. Kyllä sitä näköjään lunta riittää teilläkin;) On luonto puhtaan näköinen kun uusi kerros aina sataa päälle... Mutta... Tuntuisi tuo jo taas hetkeksi piisaavan! Kohta lähden loikkimaan töihin, saa nähdä mihin kinokseen juutun, nimittäin aura-autoja ei näillä nurilla ole hetkeen näkynyt:/
    Nauti ystävä-kulta lomastasi! Olet sen ansainnut:) Ensi vuonna sitten taas uudet kujeet;)

    VastaaPoista
  7. Ujee! Lumen taikamaisemat teillä myös! Meillä kulkuväylät kutistuu päivä päivältä, pyry pyryltä... Hesperiankatuja ei ole aurattu kolmeen viikkoon, pian ei ole pikkuisella autolla asiaa, vaan traktori pitäisi olla.

    Ahkerana olet ollut! Hienot väri villaneuleesta pilkottaa. Mukavaa joulun odotusta ja energiaa arkitohinoihin!

    VastaaPoista
  8. Onpa upea neule tulossa. Samoin ihana tuo lumikuva. Kyllä luonto on kaunis näin pimeimpänäkin aikana-

    VastaaPoista
  9. Kivoja nuo rossit. Mullakin on tuota heijastinnauhaa ja olen siitä kerran yrittänyt virkata jotain heijastinkukkasta, mutta huonolla menestyksellä =D

    Iloista ja rentouttavaa joulua!

    VastaaPoista
  10. Hyvää ja Rauhaisaa Joulua teille koko perhelle!

    VastaaPoista
  11. Oikein hyvää ja onnellista Joulua perheellesi ja eläimille!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.