perjantai 26. joulukuuta 2008

Myöhäisillan taikaa taigalla

Niin - juuri sitä. Kissapoikia veimme tyttären kanssa juuri navetalle yöksi turvaan sillä täällä liikkuu todella paljon kettuja ja supikoiria, myös havaintoja isommista suurpedoista on tehty, joten ei noita keskenkasvuisia oikein uskalla yöksi ulos jättää vaikka toki pääsevät navetalle lämpimään ja turvaan itsekin. Isommat kollipojat hoitelevat itse itsensä yöksi sisään, mutta nämä nuoremmat ovat vielä kovin innoissaan ulkona olosta.

Tuolla ulkona on tosiaan suorastaan taianomainen valo, pikkupakkanen ja maaseudun olematon valo, lähinnä vain kuu tai se mitä siitä milloinkin näkyy.

Joulupukin apuna ahersin siis minäkin ja kolme kuvaa taisin noiden jo aiemmin näytettyjen lisäksi tajuta ottaa, muut menivät pakettiin ilman kameran tallennusta. Miesten sukkia enimmäkseen ja sitä tavallista seiskaveikkaa suurin osa.

Opettajille ja avustajille meni lähes kaikille heijastinrossit. Toteutin ne roseepitsikukkalaitteella vai mikä lieneekään viralliselta nimeltään. Koristeeksi useimpiin suuri koristeellinen nappi ja taakse rintarossineula. Käytin langan joukossa tuota 2mm heijastinlankaa, näin hiukan monikäyttöisempiä noista toivottavasti tuli.

Nämä menivät Minski-ystävälle. Toivottavasti ovat sopivat, tiedän sinun pitävän töissä aina villasukkia mielelläsi, vetoa siellä välillä riittää. Lanka taisi olla Fortissima Sockan Country:a.

Nämä puolestaan Esikon tukitädille, olet korvaamaton apu meille ja näitä oli hauska tehdä ihan siksikin juuri, että häneltä syntyy itseltään suorastaan liukuhihnalta sukkasia. Toivottavasti pitää näistä. Lanka muistaakseni Opalin 4-säikeistä.


Nämä sitten taas Lang Yarns:n Super Soxx:a Saikku-ystävälle, toivottavasti et ihan saa liika-annostusta neulomuksistani. Pitäisikö sinulle tehdä ensiapua Mussin syömän liinan tilalle, hih!

Näin se joulu on taas ohitettu. Esikko jo pomppii kuin heinäsirkka, tahtoisi jo kuulemma kouluun. Ymmärrän kyllä, täällä ei ole riittävästi ohjattua toimintaa, kuten koululla. Minä kuitenkin nautin olostani, nukun varastoon ja neulon, neulon - no- kyllä tuo pesukonekin laulaa aika ahkeraan, kuten aina pitkinä vapaina. Voikaahan hyvin kaikki, ensi kertaan taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.